Valloitatko sijoittajan sydämen tarinalla vai jorinalla?

Pörssiyhtiöt tuottavat erinomaisen tehokkaasti osavuosikatsauksia ja muita raportteja. Numeroita ja kuivakkaa tekstiä. Sijoittajalle välttämätöntä faktaa, joka harvoin on kuitenkaan kovin innostavaa.

Tulosluvut kertovat menneisyydestä. Vähän kuin Tinderissä esittelisi vain vanhoja profiilikuvia – kiinnostavaa on kuitenkin myös, millainen olet nyt ja minne olet menossa.

Sijoittajan sydämen voisi valloittaa kertomalla enemmän siitä, mitä tapahtuu yhtiön ympärillä.  Miten toimiala kasvaa ja miten yhtiö aikoo ottaa osansa kehityksestä?  Samoin asiakastyytyväisyysmittarit voivat kertoa tulevaisuuden kasvusta enemmän kuin tuorein osavuosikatsaus.

Sijoittajille kannattaakin kertoa tulevaisuudentekijöistä, joihin yrityksen johto itse uskoo. Sijoittajat eivät välttämättä tunne asioita, jotka yrityksen sisällä voivat tuntua itsestään selviltä.

Innostaminen ei tarkoita unelmahöttöä siitä, miten toivo on tekoja. Se ei kuulu sijoittajaviestintään. Mutta ehdottomasti kannattaa kertoa kiinnostavista asioista, joista itse on ylpeä ja jotka perustuvat faktoihin.

Hyvä sijoittajatarina:

  • Katsoo eteenpäin
  • Energisoi, joko kasvunäkymien tai liiketoiminnan kannattavuuden muodossa
  • Perustuu uskottaviin argumentteihin
  • On selkeä ja ymmärrettävä

Moni yhtiö on paljon kiinnostavampi, kuin saa sanotuksi!

Lue lisää:

PÖRSSIYHTIÖIDEN KASVUTEKIJÄT SYYNISSÄ
TULEVAISUUDENKESTÄVÄÄ SIJOITTAJAVIESTINTÄÄ – PALVELUMME
KOHTI PAREMPAA SIJOITTAJAINFORMAATIOTA
AUTA KUMPPANEITA TOIMIMAAN VASTUULLISESTI
Sijoittajaviestinnän palvelumme