Yritysten kestävyysvaatimuksia tuntevat tietävät, että toimitusketjut, kumppaniyritykset, on sitoutettava mukaan vastuulliseen toimintaan. Käytännössä sitouttaminen ei yksin näytä edistävän vastuullisuutta, vaan tarvitaan kannustimia ja tukea.
Uunituoreen @London School of Economics -selvityksen1) mukaan toimitusketjujen sitouttaminen vastuulliseen toimintaan on jäänyt aikomuksiksi. Tutkimus ei löytänyt näyttöä siitä, että toimitusketjun huipulla toimivat asiakasyritykset olisivat onnistuneet vähentämään tavarantoimittajiensa päästöjä. Asia on tärkeä, koska yli 90 % organisaation kasvihuonekaasupäästöistä liittyy toimitusketjuihin.
Toimitusketjujen yritykset olivat kyllä tiedostaneet kuluttajien paineen vähentää päästöjä ja asettivat kunnianhimoisia tavoitteita. Selvitys ei kuitenkaan havainnut tutkittujen yritysten investoivan päästöjen vähentämiseen tai lisäävän siihen tähtääviä T&K-panostuksiaan. Politiikkatoimien ja reaalimaailman välille jäi syvä kuilu.
Kannattavuus ja maantieteellinen läheisyys lisäävät vastuullisuutta
Kokonaiskuvassa oli tietysti enemmän kirjoa. Taloudellisesti hyvin menestyvät yritykset olivat muita todennäköisemmin lähteneet päästöjen vähennystalkoisiin ja auttamaan toimitusketjujensa kumppaneita eteenpäin. Hyvä kannattavuus loi mahdollisuuksia viedä hyviä asioita eteenpäin toimitusketjussa.
Toimitusketjun vastuullisuutta edisti myös yritysten maantieteellinen läheisyys. Asiakkaan lähellä toimivat tavarantoimittajat olivat innokkaammin käynnistäneet käytännön toimia päästöjensä vähentämiseksi. Konkreettisiin päästöjen vähennystoimiin olivat tarttuneet myös ne tavarantoimittajat, jotka olivat riippuvaisia suuren asiakkaansa tilauksista. Makes sense, Lontoossakin todettiin.
Periaatteet ja tavoitteet eivät yksin riitä
Jo aiemmin on julkaistu Harvard Business Reviewssä tutkimus2) eräiden globaalien brändien kyvystä saada toimitusketjujen kumppanit eri tasoilla toimimaan vastuullisuusperiaatteidensa mukaan. Vastuullisuus ei näyttänyt niissäkään etenevän automaattisesti aaltoina ketjun toimijalta toiselle.
Vastuullisuuden etenemistä ketjussa hidastaa moni asia. Pienemmillä toimijoilla ei ole resursseja vastuullisuustyöhön, kun tiukat toimitusajat vievät voimat. Kaikilla toimijoilla – eikä aina edes kärkiyritysten omilla osto-organisaatioillakaan – ei ole riittävästi tietoa tavoitteista tai vastuullisuusvaatimuksista. Asialla ei myöskään ole kaikille toimijoille yhtä suurta merkitystä, pienellä ketjun osalla ei ole suuryrityksen kaltaista mainehaitan riskiä toiminnastaan.
Ei kepillä vaan porkkanoilla
Mikä neuvoksi, kun olisi päästävä sitoumuksista konkreettiseen toimintaan? Siirretään katse ketjun eri osista sen alkupäähän. Ketjun alkupäässä ensimmäisellä ja toisella toimitusketjun tasolla on syytä pohtia vastuullisuustyön tavoitetta. Keskitytäänkö vastuullisuuden raportoimiseen vai muutosten aikaansaamiseen?
Ei sitoumuksissa ja periaatteissa mitään vikaa ole, ne ovat vastuullisuustyön perusta. Tavoitteiden johtaminen käytäntöön edellyttää kuitenkin systemaattista jalkatyötä ja henkilöresursseja.
Keinot ovat sinänsä yritysten hyvin tuntemia porkkanoita. Koulutetaan ketjussa toimivia kumppaneita ja tarvittaessa omaa osto-organisaatiota. Luodaan vastuullisuutta parantaneille kumppaniyrityksille kannustimia, kuten pitkiä toimitussopimuksia, yhteistyömahdollisuuksien syventämistä, preferred supplier -statusta tai vaikka vuosittaisia palkitsemisia etenemisestä.
Vastuullisuus siis maksaa. Niin maksavat maineen kolhutkin. Vastuullisuuden kehittämisestä kannattaa kuitenkin maksaa etenkin, kun siitä saa kilpailuetua. Näin uskovat monet yritykset, kuten SSAB ja Neste, jotka investoivat vastuulliseen liiketoimintaan miljardeja.
Monikaan yritys ei jaksa lähteä yksin muuttamaan maailmaa, joten alan yhteiset ponnistukset – yhteiset sitoumukset vastuullisiin toimintatapoihin – satavat kaikkien laariin. Näin on asiaa lähdetty käytännössä monella alalla ratkomaankin.
LÄHTEET:
