Suomalaisten johtajien ydinosaamista ovat faktat, asiat ja prosessit. Henkilöstö kuitenkin haluaisi nähdä usein kommunikoivan suunnannäyttäjän. Yhtä olennaista on myös johtamisen näkyvyys ja näyttäminen.
Suomalainen johtaminen on asiakeskeistä ja maanläheistä. Suomalainen johtaja hallitsee numerot, tietää faktat ja tuntee prosessirakkautta. Maamme pitkät yhtenäiskulttuuriset perinteet tekevät johtamisesta tasa-arvoista ja maanläheistä, nöyrää ja jämptiä. Siihen kuvaan ei tyhjillä sanoilla retostelu kuulu.
Ruotsalaisessa johtamisessa puolestaan korostetaan ”diskuteeraamista”. Oleellinen osa johtamista on altistua asioiden avoimelle puntaroinnille ja keskusteluun eri näkökulmista ja ratkaisuista pitkin matkaa. Ruotsissa johtajan mielipide on keskustelun aloitus, ei sen lopetus.
Kommunikoiva johtaja kiinnostaa
Vaikka kulttuurit vaihtelevat maasta toiseen, henkilöstö haluaa nähdä säännöllisesti ihmisen. Johtajan, joka on esillä, kertoo näkemyksensä sekä perustelee kantansa. Tehokkaan johtamisen näkyvyys rajaa epävarmuustekijöitä pois ja edesauttaa työntekijöiden positiivista ulosantia.
Irlannissa tehdyn tutkimuksen mukaan lähes puolet yritysten henkilöstöstä on sitä mieltä, että yrityksen toimitusjohtaja ei näy heille riittävästi. Yli 80 prosenttia henkilöstöstä piti säännöllistä vuorovaikutusta (regular company-wide communication from the head of their organisation) tärkeänä.
Säännölliset kohtaamiset jossain muodossa – henkilöstötilaisuuksissa, intranetissa, some-kanavissa, videoina tai sähköpostiviesteinä – vahvistivat luottamusta, lisäävät innostusta ja parantavat tuottavuutta. Kohtaamiset johtajan kanssa saivat heidät tuntemaan työpanoksensa ja itsensä arvokkaiksi.
Prosessirakkautta johtajan viestimiseen
Moni johtaja tuskailee kommunikointiin tarvittavan ajan kanssa. Viestiminen on osa johtamistyötä ja kun siihen laatii suunnitelman, se tulee hoidettua jämptisti, vaatimattomasti, luotettavasti ja asiapohjalta argumentoiden. Niin kuin muutkin yrityksen tärkeät asiat.
Ole johtaja, jota voi seurata. Näy ja kuulu, jaa näkemyksesi ja keskustele. Se onnistuu vaikkapa johtajan viestintäsuunnitelman avulla.