Skip to main content

Näin torjuttiin vanhassa iskelmässä vaihtoehtoisia faktoja. Ei sillä, että niitä olisi kukaan tarjonnutkaan, joten otin lapion kauniiseen käteen ja ryhdyin töihin.

​N​yt, vuosia myöhemmin, varsinaissuomalaisessa ​ruusutarhassani kasvaa toista sataa lajiketta ja reippaat pari sataa yksilöä. On kukkaa ja piikkiä moneen lähtöön. Punaisia, keltaisia, paljon valkoista ja vaaleanpunaista. Jopa pari mustanviolettia yksilöä.​

Osa ruusuista viihtyy tuulisella paikalla, toiset vaativat lämpimät, kuohkeat mullat ja kolmannet suosivat läpäisevää hiekan, turpeen ja mullan sekoitusta. Kaikille on yhteistä se, että ne vetävät puoleensa myös ötököitä, joita on torjuttava ruiskutuksin. Enimmän osan kesää kukkatarhassani tuoksuu siis laimennettu mäntysuopa, ruusujen sijaan.

​Kolme pointtia

Ruusutarhan menestys perustuu ennen kaikkea kärsivällisyyteen, lapioimiseen ja vahvaan pariin pitkävartisia nahkahanskoja. Pitää osata varautua piikkeisiin ja huonot olosuhteet voivat tuhota nuput.​

Yrityksen viestintään ja pitkäjänteiseen yrityskuvan rakentamiseen pätevät ihan samat asiat. On katsottava arjen yli eteenpäin, lapioitava kärsivällisesti ja oikeilla työvälineillä. Pitää varautua myrskyihin ja rakentaa samaan aikaan uutta. Osaava viestintäkumppani on kuin tukevat kottikärryt: säästyy vaivaa ja rahaa ja lopputulos on onnistunut.

​Hyvien muutosten puolesta

Mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos, ei ruusutarhassa eikä yritysmaailmassa. Siksi saat meiltä pussillisen vanhoja ja myös uusia konsteja tueksesi ​muutoksissa, kasvuharppauksissa, pääomamarkkinoilla​, median suuntaan sekä strategiaa kirkastaessasi. Autamme myös kehittämään viestintää, ratkaisemaan poikkeustilanteita ja lapioimme kokoon viestinnän sisältöjä. ​Haetaan yhdessä yrityksellesi sopivat ratkaisut.